sunnuntai 31. elokuuta 2014

Tähtipaita ja collegehousut

Ompeluissa on ollut vähän taukoa remppapuuhien vuoksi. 
Tuntuipa kivalta päästä vihdoin takaisin ompelusten äärelle.

Löysin Eurokankaan palalaarista mustaa joustocollegea, josta tein pojalle sivutaskulliset housut. Kokeilin hunajakenno-ommelta kanttauksiin ja kivan näköistä jälkeä tuli. Miksiköhän tuo ommel on jäänyt niin vähälle käytölle..







keskiviikko 20. elokuuta 2014

Raglanpaitoja digiprintillä

Pitkähihaisten paitojen ompelu alkaa olla ajankohtaista, vaikka lapset toiveikkaasti vielä t-paidoissa ulkona juoksentelevatkin. 
Nyt on meidän laumalla edes jotain uutta päällepantavaa. Ja pipot myös. 
Mikä ihana värien sekamelska!





lauantai 9. elokuuta 2014

Rullaavan kanttauksen tutoriaali

Aiemmin ompelemani tunikan kanttaustyylistä tuli lukijakysymys. 

Aloitin jo kirjoittamaan kommenttikenttään vastausta kysymykseen, mutta koska en osaa selittää lyhyesti, päätin tehdä kanttauksesta erillisen postauksen.

Kuvat kertoo enemmän kuin tuhat sanaa ja on helpompi ymmärtää kuin allekirjoittaneen sekava selostus.


Vähän vaihtelua peruskanttaukseen!
 

 Hihansuun  kanttaukseen leikkaan trikoosta kaksi soiroa leveydeltään n. 3cm ja 4cm, kankaasta riippuen. Yksivärinen trikoo toimii hyvin, sillä nurjakin puoli kankaasta on saman värinen. 
Kanttauksen pituuden voi laskea yleispätevällä säännöllä 0,7 x kantattavan osan pituus. 
Eli jos hihansuun pituus on esim. 25cm, soirojen pituus on 17,5cm. Noin suunnilleen.


 Asetan soirot päällekkäin kuvan osoittamalla tavalla. Kapeampi soiro tulee leveämmän päälle. 
Nuppineulat auttavat asettelussa.


Seuraavaksi ompelen päällekkäiset soirot saumurilla hihansuulle, rullautuva puoli kankaan oikeaa puolta vasten.


 Kun kantti on saumuroitu tai ommeltu kiinni, tikkaan reunan kaksoisneulalla. 
(Vaikka kuvassa eri neula onkin...)


Uusi, kiva paita on valmis!


 Pääntien kanttausta.


Ja hihansuun kanttaus.


tiistai 5. elokuuta 2014

Vielä pari kesäpaitaa

Helteinen sää on selvästi hidastanut ompelutahtia. Kaikki illat vietetään pihalla, sillä sisällä oleminen on melko tuskaista meidän huushollissa. 
Pari paitaa olen kuitenkin saanut aikaiseksi. Toisen ystävän tyttärelle ja toisen omille neitosille.

Yksisarvinen lähtee piakkoin heppahullulle pikkuneidille. Toivottavasti paita on mieluinen.



Omille murusille tein hihattoman tunikan vähän erilaisilla kanttauksilla ja pikkuisen pidennetyllä takakappaleella. 
Kertokaa ihmeessä joku mikä tämän kanttaustyylin nimi on, itselläni ei ole aavistustakaan. 
Kivalta se jokatapauksessa näyttää.


Tämä on mielestäni tosi kiva tapa viimeistellä pääntie ja hihansuut. Helpolla nättiä.