keskiviikko 26. helmikuuta 2014

150 kierroksen pikatupsu pipoon

Tuli akuutti tarve saada pipoon tupsu. 

Samalla tuli tehtyä tällainen pika-tutoriaali Tee-Se-Itse tupsuille, joihin löytyy tarvikkeet jokaiselta kotoa. Tässä ei nyt tarvitse leikellä pahvikiekkoja tai ostaa tupsukiekkoa kaupasta. 

Olen nähnyt näitä tehtävän myös esimerkiksi haarukan avulla, joten alkuperäinen idea ei ole oma. Puuhaarukka oli tähän tarkoitukseen sopivan kokoinen.

 Ja tässä ohje lyhykäisyydessään:


Tykötarpeina puuhaarukka, sakset ja lankaa.


Kieritä lankaa puuhaarukan ympäri sen mukaan kuinka tiiviin tupsun tarvitset. Omiin pipotupsuihin tuli 150-200 kierrosta.


Sido lanka puuhaarukan piikkien välistä ja kiristä vielä kun vedät puuhaarukan pois.


Leikkaa langat auki ja tasoittele palloa saksilla tarpeen mukaan.


Tadaa!

maanantai 24. helmikuuta 2014

Tumppuja sarjatyönä

Flunssa on ollut riesana jo pitkälti toista viikkoa. Kauheasti tekisi mieli ommella, mutta mitään isoa ja ajatustyötä vaativaa en jaksa ottaa työn alle. 

Tuossa pari iltaa sitten piirreltiin nuorimmaisen kanssa käden ääriviivoja paperille ja siitä näppäränä tyttönä leikkasin samalla kauan kaivatut lapasen kaavat itselleni talteen. Olen tässä nyt sitten pikkuhiljaa iltaisin suristellut tilkkulaatikon aarteita itselleni tumpuiksi, mitä nyt niistämiseltä olen ehtinyt.


Vuorina on polarfleece, bambutrikoo ja ohut trikookangas. Onpahan ainakin vaihtoehtoja joka säälle.


Helmi-rouvaa ja raitatrikoota.


Tähdet ja pitsi ne yhteen soppii!

lauantai 22. helmikuuta 2014

Bambuperhosia yöpaidoissa

Tytöt ovat viikonloppureissulla ja me pikkuäijän kanssa sairastellaan kimpassa kotona.
Kamalan flunssan kourissakin kaipailin jotain pientä ompelujuttua. Mitään suurta ajatustyötä vaativaa ei voi nyt ottaa työn alle, mutta löysin kangaskassista bambuperhosia sopivan kokoisen pätkän tyttöjen yöpaitoja varten. 

Minimoin kaikki tupeloimisriskit ja jätin kanttaamisen väliin. Simppelit resorit toimii yöpaidassa vallan mainiosti. Sopivan punaista resoriakaan ei löytynyt, joten vaalean liila sai luvan kelvata.  Nyt tyttöjä odottaa ihanan pehmeät yöpaidat kunhan kotiutuvat.

Tyydyn tähän ja jatkan tarvevaatteiden ompelua housujen parissa seuraavaksi kunhan olo vähän kohenee.

Ai juu! Kuvissa taustalla näkyvä verhokangas on löytö Vallilan outletistä. Mon Amour-perhosverhot puoleen hintaan! Ai että kun tuli hyvä mieli, näitä kun olen haikaillut jo viime kesästä saakka.





Tulppaanien kera toivottelen kivaa viikonloppua!

maanantai 17. helmikuuta 2014

Hempeä peruspaita itselle

Eurokankaan palalaarista löytynyt herttaisen vaaleanpunainen trikoo on odottanut ompeluvuoroaan jo jonkin aikaa. Löysin sattumalta sopivan väristä joustopitsiä kankaan kaveriksi ja sitten vaan suristelemaan!

Paita alkoi jossain vaiheessa ompelua muistuttaa uhkaavasti yöpaitaa, pelastusyrityksenä ryhdistin ompelusta framilon-rypytyksillä.

Tykkään lopputuloksesta vaikka muutamaan otteeseen pitikin taas vaihtaa idean suuntaa kesken ompelemisen. Näin tuntuukin käyvän useimmiten nykyään.



Rypypytys nostaa sivuja siten, että eteen ja taakse tulee tuollainen kiva putous.


 Ranteen kohdalla on myös pienet rypytykset tasapainottamassa helmaa.

Pitsiä, pitsiä...


keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Huppari palelevista appelsiineista

"Noita appelsiineja varmaan palelee kamalasti!" Totesi tyttö, kun näki kankaan.

Minä ja vetoketjut ei oikein tulla toimeen keskenämme, niiden ompeleminen on aina yhtä tuskaa! Ei se vaikeata ole, mutta aina joku juttu menee ihan päin mäntyä. On merkillepantavaa siis, että tämän kanssa ei ihan kamalasti tullut takelleltua.

Tämän hupparin vitsi on pitsissä! Sekä kankaassa että hihansuiden pitsissä on appelsiineja. :)





Kaavana Ottobre 4/2012 Autumn forest jonkin verran muokkailtuna.







keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Ruttupaita kesäksi

Päässä pyörii jatkuvasti uusia ideoita ompelun saralla ja sitten niitä vielä toteuttamattomiakin ideoita riittää ja paljon! Ongelmana on vaan se, että en tosiaankaan ole koulutettu, saati ammattilainen tässä hommassa. Useat ideat kärsivät siis taidon puutteesta.

Yhden näistä päässä pyörineistä ajatuksista sain jollain muotoa toteutettua tämän paidan muodossa. Eihän se nyt ihan viimeisen päälle mennyt, mutta tulee kyllä varmasti käyttöön. 


Että sellaiset vinkurakuvat tällä kertaa! :D
 
Ei näytä hyvältä henkarissa, ei...

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Palloa ja raitaa

Tällä haavaa tuntuu siltä, ettei mikään päässä pyörivä visio ota onnistuakseen edes paperilla.
  Otin siis varmanpäälle ja tein aiemmin hamstraamastani Marimekon trikoosta mekon ja jämäpaloista collarit. Ei tätä ihan setiksi voi kutsua, mutta toimii yhdessäkin yllättävän hyvin. 
 Raidat antaa kivasti rock'n rollia tuohon ehkä vähän liian tuttuun pallokuosiin.



Voi taivas näitä kuvia! Jos on kuvaajassa vikaa, niin on kyllä kamerassakin...